Tule meille töihin taidekasvattaja

Iisalmen kuvataidekoulu tarjoaa Taiteen perusopetusta Iisalmen seudun 7-16 -vuotiaille oppilaille. Koulussa järjestetään myös varhaisiän kuvataidekasvatusta 4-6-vuotiaille sekä monipuolista lyhytkurssi ja taiteen perusopetukseen liittyvää kerhotoimintaan. Syksykaudella kuvataidekoulussa kokoontuu mm. valokuvaus- ja robokerho.

Iisalmen kuvataidekoulun kannatusyhdistys etsii opettajaa ohjaamaan keskiviikkoisin klo 17.15-18.45 kokoontuvaa opetusryhmää. Opettaja vastaa kyseisen ryhmän opetuksesta syksy- ja kevätkaudella n. 30 oppimiskerran ajan.

Opettaja voi halutessaan osallistua myös muuhun kuvataidekoulun toimintaan. Kuvataidekoulu toteuttaa Opetusministeriön ja Iisalmen kaupungin hallinnoimaa laatu- ja kehittämishanketta vuoden 2019 loppuun saakka.

Tehtävään valitulla tulee olla pätevyys opettaa taiteen perusopetuksen oppilaitoksessa. Lisäansioiksi katsotaan kiinnostus valokuvauksen, animaation ja editoinnin saralta.

Tehtävää hakeneiden tulee varautua antamaan opetusnäyte.
Tehtävään valitun tulee lisäksi esittää rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen.

Vapaamuotoinen hakemus sekä ansioluettelo toimitetaan kuvataidekoulu@iisalmi.fi osoitteeseen. Paikka täytetään välittömästi sopivan opettajan löydyttyä.

Tehtäväkohtainen palkka määräytyy OVTES mukaan. Työsopimus kirjoitetaan Iisalmen kaupungin kanssa.

Tehtävän sisällöstä: Johanna Kallio, johtava opettaja, 040-5331730
Hakumenettelystä: Riikka-Liisa Kajanus, Iisalmen kuvataidekoulun kannatusyhdistyksen puheenjohtaja, 040-1366333

Tule meille kesätöihin 15-17v. nuori

Meille voi hakea kesätöihin 29.4. mennessä! Työtehtäviin kuuluu mm. apuopena toimiminen, varaston inventointi ja kuviskoulun leikekirjan päivitys. Kahden viikon työstä maksetaan 400€ palkkaa, työtunteja kertyy n. 18h/per viikko kesäkuun alussa.

Lisätietoa:
https://uusi.op.fi/web/op-pohjois-savo/kesaduuni-opn-piikkiin

Lähetä hakemus ja tiedustelut:
kuvataidekoulu@iisalmi.fi

Vibes and Stuff 18.-19.5.: Aivovuoto, Pramatik, DJ Tipa Hiihtopipo

 
VIBES and STUFF: musiikki- ja taidetapahtuma Kirkkopuistossa
 
PERJANTAI 18.5.
 
AIVOVUOTO, Pramatik, DJ Tipa Hiihtopipo (setti suomiräppiä) 
 
Ovet: 19.30 Liput: 5€ 
LIVET 21.00 alkaen
DJ Tipa Hiihtopipo aloittaa klo 19.30
 
Valot ja äänet: Alwin talli.
 
K12. Ennakkoliput: liveto.fi
 
Esiintymisajat ilmoitetaan toukokuussa.
 
Aivovuoto on Itä-Helsingistä kotoisin oleva rap-yhtye, joka on julkaissut neljä erinomaisen vastaanoton saanutta levyä; ”Aivovuoto”, ”Dötöx”, ”Vihaa karkkia” EP sekä Khidin kanssa tehty split ”Se tuli televisiosta / Sushi Drive-by”. Dötöx (2017) levykauppa Äx:n vuoden myydyin räppilevy, myydyin vinyyli, Katin tavaran myydyin levy sekä vuoden Levy (Ylex Lyömättömät).
 
Pramatik on Iisalmelainen, kaksinkertainen Pohjois-Savon freestyle rap-mestari.
 
DJ Tipa Hiihtopipo, gangsta-rap vaikuttaja ja levykeräilijä.
 
LAUANTAI 19.5.

Graffitipaja klo 11-15/16 Kesto 4-5h. Käydään läpi suuttimet, maalit ja tekniikka. Testataan tyylejä vaneriseinään ja maalataan betonisia liikenne-esteitä. Osallistumismaksu: ilmainen apurahan ansiosta. Sisältää tarvikkeet, suojat ja pääsyn perjantai-illan musiikkitapahtumaan. Ryhmä täynnä.

Ilmoittaudu: kuvataidekoulu@iisalmi.fi (alennushinta voimassa omille oppilaille)Yhteistyössä: Iisalmen kuvataidekoulu, INTRY, Ylä-Savon mielenterveysseura, Iisalmen kaupunki, Iisalmen nuorisopalvelut.

Jutut:

Töllötin 11.5.2018 Hip Hoppia, riimejä ja graffititaidetta https://issuu.com/tollotin/docs/t_ll_tin_11.5.2018/16

Iisalmen Sanomat 16.5.2018 Hip hoppia, graffitia ja riimien rustausta Juttu: page

 

Tapahtumaa tukemassa: Pohjois-Savon rahasto, H. J. Aminoffin rahasto.

RAKU-keramiikka kurssi 21.–22.4.2018

Iisalmen kuvataidekoulu järjestää Raku-keramiikka kurssin, joka on tarkoitettu lapsille/nuorille ja heidän vanhemmilleen/isovanhemmille.

Mukaan mahtuu vain kahdeksan paria. Ilmoittaudu siis pikaisesti.

Raku-keramiikka on perinteinen japanilainen  tapa tehdä keramiikkaesineitä.

Poltettaessa esineet kuumennetaan nopeasti korkeaan lämpötilaan ja sitten tulikuumat esineet nostetaan esim. sahanpuruun savustumaan ja pelkistymään ja noin viiden minuutin kuluttua esineet jäähdytetään nopeasti kylmässä vedessä tai lumessa. Tämä saa aikaiseksi raku-esineille tyypillisen pinnan, jossa lasitus on täynnä pieniä halkeamia.

Jokainen raku-astia on ainutkertainen tuote, koska esimerkiksi lämpötilanvaihteluita on mahdotonta toistaa täsmälleen samalla tavalla.

Keramiikkatyöt tehdään Iisalmessa kuvataidekoulun tiloissa viikonloppuna 21.4-22.4.

Lauantaina 21.4 klo 10-14 ja sunnuntaina 22.4 klo 10-13.

Rakupolttoa tehdään Sonkajärvellä  20.5. Sonkajärvelle ei ole erikseen kuljetusta, mutta eiköhän kimppakyytejä saada järjestettyä jos on tarvetta.

Kurssin hinta on Kuvataidekoulun jäsenille 20€ ja ei jäsenille 25€. Kaksi lasta +5€.

Ilmoittaudu mukaan kurssille: kuvataidekoulu@iisalmi.fi

Opettajana toimii Johanna Kallio.

Jos on kysymyksiä minut tavoittaa numerosta 0405331730

Tervetuloa  tekemään yhdessä!

Lavasteryhmä starttaa 18.1. klo 17.30

Tule mukaan Kuviskoulun ja Williwision yhteiseen lavasteryhmään torstaisin klo 17.30–19 Kuviskoululla. Ryhmä starttaa 18.1.2018!

 

Sinä innokas käsillä näprääjä tule mukaan Williwision ja Iisalmen kuvataidekoulun lavasteryhmään. Ryhmä rakentaa lavasteita ja rekvisiittaa Robin Hood näytelmään. Ryhmä kokoontuu to klo 17.30-19.00 Kulttuurikeskuksen kuvaamataidon luokassa.

Ryhmä ikärajaton ja ILMAINEN.

Itä-Suomen aluehallintovirasto tuella.

Lisätietoja ryhmästä: Jupu Kallio 040 533 1730, kuvataidekoulu@iisalmi.fi

Pura ja kokoa -kerho

Pura ja kokoa kerho 1 perjantaina 26.1.2018 kello 13–15 Edvin Laineen koulun työpajalla (Savonkatu 8). Kerhoa ohjaa luokanopettaja Heikki Lukkari. Opettaja päästää oppilaat luokkaan koulun sisäpihalta. Tämä kerho on tarkoitettu 8–12 vuotiaille. Ryhmä täynnä (max oppilasmäärä 14).

Pura ja kokoa kerho 2  aloittaa torstaina 1.2.2018 Ylä-Savon ammattiopistolla (Asevelikatu 4) kello 16.30–18.30. Kerhoa ohjaa elektroniikan parissa uransa tehnyt opettaja Reijo Ronkainen. Kerhossa edetään komponenttien kautta robotiikkaan ja ohjelmointiin ryhmän ymmärryksen ja kiinnostuksen myötä. Tämä kerho on tarkoitettu 10-15 vuotiaille. Ryhmä täynnä (max 10). Yhteistyössä: Genelec Oy.

Voit ilmoittautua jonotus-kiinnostuslistalle. 🙂

Kerhossa tutustutaan elektroniikan, tietokoneiden, radioiden, kellojen, kaiuttimien ja muiden kerholaisia kiinnostavien laitteiden toimintaan. Millaisia komponentteja laitteiden sisältä löytyy? Miten komponetteja juotetaan ja takaisin juotetaan? Millaisia ratkaisuja suunnitteluinsinöörit ovat tehneet? Miten rakentaa pelikone? Miten käyttää teknisiä apuvälineitä kuten mm. laserleikkuria ja 3D printteriä?

Kerhot ovat kevään ajan maksuttomia aluehallintoviraston tuella. Tarkoituksena on jatkaa kerhotoimintaa syksyllä 2018.

Ilmoittautuminen osoitteeseen: kuvataidekoulu@iisalmi.fi (kerholaisen nimi, ikä, huoltajan yhteystiedot)

Kannatusyhdistyksen syyskokous

Iisalmen kuvataidekoulun kannatusyhdistyksen syyskokous järjestetään 23.10.2017 klo 19.00 Kulttuurikeskuksella. Ilmoittaudu mukaan: kuvataidekoulu@iisalmi.fi

Syyskokouksen päätösasiat

toimintasuunnitelma vuodelle 2018
jäsenmaksun suuruus
talousarvio vuodelle 2018
puheenjohtajan vaali
hallituksen muiden jäsenten vaali
jäsenaloitteet

 

Mielen kuntosali Iisalmen Sanomat 16.8.2017

Iisalmen Sanomissa 16.8.2017 julkaistu Sari Hakalan mielipidekirjoitus kokonaisuudessaan.

MIELEN KUNTOSALI

Iisalmen Sanomissa sunnuntaina 6.8.2017 julkaistu artikkeli lasten (urheilu)harrastuksista ja niiden kalleudesta, keskittyi näyttävän yksipuolisesti urheiluun.

Liikkuvalle lapselle tavoitteellinen ja kilpailuhenkinen joukkueurheilu on varmasti sopiva väylä kuluttaa energiansa terveellisellä tavalla ja opettaa elämässä muutoinkin tarpeellisia taitoja, kuten pitkäjänteisyyttä tai ryhmätyöskentelytaitoja. Voitontavoittelu, sinnikäs harjoitteleminen ja liikunnan ilo kasvattavat lapsia, joilla on terve itsetunto ja usko omiin kykyihinsä. Se, onko vanhemman välttämätöntä tai edes mahdollista maksaa näistä ominaisuuksista ja tarvittavista varusteista tuhansia euroja vuodessa, on varmasti kysymys, johon jokainen vastaa tahollaan. Myös valtio pyrkii ohjaamaan tukirahansa enenevässä määrin terveysliikuntaan, joka mahdollisimman laajasti kattaa eri ikäluokkien tarpeita. Urheiluseurat ohjaavat rahoitustaan paljolti kilpaurheiluun, joka perustuu muuhun kuin liikunnan ilon ja terveysvaikutusten lisääntymiseen kansalaisten keskuudessa.

Vaikka urheiluhullu suomalainen ei äkkiseltään uskoisikaan, on yksioikoisen kilpaurheilun rinnalle tai tilalle olemassa muitakin harrastuksia. Urheilun saaman huomion rinnalla niiden on vaikea kilpailla näkyvyydestä ja arvostuksesta. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tästä on Iisalmessakin toimiva lasten- ja nuorten kuvataidekoulu. Se tarjoaa edullisen vaihtoehdon itseilmaisuun visuaalisten taiteiden kentällä, vahvoja onnistumisen tunteita yksilötasolla ja monipuolisesti erilaisia tekniikoita ottaa maailma ja lähiympäristö haltuun. Kuvataidekoulu keskittyy lapsen kasvamisen tukemiseen, erilaisuuden hyväksymiseen ja ymmärtämiseen, ryhmän ja yksilön moninaisten näkemysten huomioimiseen ja leikkisään yhdessäoloon. Kokonaisuudessaan tästä syntyy kilpailuhenkisyydestä vapaa ilmapiiri, joka suo jokaiselle lapselle mahdollisuuden onnistua omana itsenään ja ilmaista itseään ja tunteitaan kokonaisvaltaisesti. Vaikka kuvataidekoulu toteuttaa taiteen perusopetusta opetushallituksen suunnitelmien mukaan, ei käytännössä mikään estä taiteen teorian jalkauttamista ulkoilmaan ja uimarannalle tai toteuttamaan ympäristökasvatusta maalaamalla kaupungin synkkiä alikulkutunneleita ja bussipysäkkejä.

Taide ei ole kaavamaista suorittamista ja pyrkimistä parempiin tuloksiin. Sen perustekniikoiden opiskelu mahdollistaa kuin varkain monipuolisen ikkunan maailmaan, ihmiseen ja historiaan. Taiteen tekeminen on siis todellista välineurheilua. Kuvataidekoulu tarjoaa nämä välineet oppilailleen lukukausimaksua vastaan. Suurin osa välineistä on ilmaisia. Lapsi itsessään, ajattelunsa ja kokemustensa kautta on tämä väline. Opettajat, eräänlaiset mielen kuntosaliohjaajat, ovat apuvälineitä, jotka luovat kannustavan ja hyväksyvän ilmapiirin.

Kuvataideopettajana, entisenä lapsiurheilijana ja äitinä aloin pohtia, millaisen aineellisen summan olisin valmis maksamaan tällaisesta mielen kuntosalista ohjaajineen? Sanoisin että todella paljon, suorastaan aineettoman paljon.